Näytetään tekstit, joissa on tunniste vatsat mediassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vatsat mediassa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Let's have a poop!

Kakka on mielenkiintoinen aihe, siitä löytää kyllä puhuttavaa pitkäksi aikaa. Monelle meistä se on kohtuullisen tärkeä asia, ja veikkaanpa että aika moni meistä seuraa omaansa lähes orjallisesti. Ainakin minä teen niin, siinä on lääkäreillä naurussa pitelemistä, kun pystyy viikon ajalta kertomaan täsmällisesti miltä kakka on näyttänyt. Mutta toisaalta, kun elämä pyörii jonkin asian ympärillä, siihen kiinnittää huomattavasti huomiota.

Oikeasti halusin tulla jakamaan hyviä kakan seurantavideoita. Kuulostaa hassulta, mutta näitä on Youtube pullollaan. En allekirjoita kaikkea, mitä näissä sanotaan (osahan ihan mainostaa tuotteita X yhteistyön nimissä) ja jotkin vinkit eivät sovi esim. IBS:stä kärsiville (ruoka-aineiden osalta pääasiassa), mutta hyvän kokonaiskuvan saa kyllä.

Video 1: Mitä kakkasi kertoo sinusta


Tässä videossa vähän omaan korvaan ottaa se, että vähintään kerran päivässä pitäisi saada asiansa tehtyä. Suomesssa on ainakin yleinen suositus/määritelmä, että normaalia on ulostaa 3-21 kertaa viikossa. Eli kolmesta kerrasta viikossa kolmeen kertaan päivässä. Tämä kuulostaa suhteellisen järkevältä, sillä kaikkihan ovat erilaisia. Toki varmasti kerran päivässä ulostamisessa on hyötynsä, mutta ei nyt pitäisi saada ihmisiä kauhistelemaan sitä, jos käyvät isoilla asioillaan vain kolme kertaa viikossa. Tuttua varmasti etenkin ummetuspainoitteisille IBS:läisille.

Video 2: Kuinka saada hyvä kakka


Tässä on paljon hyviä vinkkejä. Jokainen meistä varmasti tietää, että ruokavaliolla on vaikutusta kakan laatuun ja luonteenseen, mutta kuinka moni tulee ajatelleeksi asentoa tms?
Itse huomasin juurikin Kiinassa, jossa reiät lattiassa ovat vessoja, kuinka paljon paremmin sekä rakko että suoli tyhjenee. Aikeissa olisi kotiinkin hankkia pieni jakkara, jotta saisi nostettua jalkoja korkeammalle ja suoristettua suolen.

Itse tutkin mielelläni kaikkia aiheeseen, ja sen vierestä, liittyviä juttuja, videoita yms. Seuraavaksi olisi tarkoitus taas panostaa tuonne kirjapuolelle ja tutkia lisää. En usko suoranaisesti mihinkään ihmekeinoihin (kuten siihen, että maitohappobakteerit parantavat IBS:n), mutta on mielenkiintoista verrata lääkäreiden mielipiteitä ravitsemusneuvojiin ja niin edelleen.
Onko teillä jotain suosikkikirjoja tai -videoita liittyen IBS:ään tai IBD:hen?


P.S. Ilmoittaututakaa Crohn ja Colitis ry'n kesäpäiville! 

perjantai 4. joulukuuta 2015

Kirjavinkki suolistovammaisille

IBS:ää sairastavalle ruoka on karmea kaveri. Aluksi et edes tiedä, mitkä ainesosat sopivat, mitkä eivät. Tuskailet sitten sen kanssa, uskallatko syödä mitään vai oletko suosiolla syömättä. FODMAP on sana, joka vilahtaa joka välissä, ja jatkuvasti hoetaan, että FODMAP-dieetistä on apua.

No mites hitossa täysi vatsanoviisi sitten tietää, miten FODMAP-dieetille ryhtyä? Ei mitenkään. Itse olin aluksi aivan ulalla asiasta ja pelkäsin kaikkea. Luin tietoa netistä, mutta välillä tiedot ovat ristiriidassa keskenään. Sitten törmäsin kirjaan, josta ajattelin saavani apua. Ja jonkin verran sainkin.

Kuva täältä
Tässä on helppo, selkeä opas, jota suosittelen jokaiselle IBS-diagnoosin saavalle. Se alkaa yleisellä selostuksella FODMAPista, siihen kuuluvista ruoka-aineista ja jopa vatsavaivoista (se jopa johdattaa lääkäriin, mitä harvat oppaat tekevät). Tuntuu, että sen kirjoittaja/kokoaja on ruuansulatusvaivainen, sillä siinä puhutaan vaivoista, jotka jokainen meistä voi allekirjoittaa.

"Et viihdy ulkona ja julkisilla paikoilla, koska et voi olla varma, milloin täytyy päästä vessaan. -- Kieltäydyt kutsuista tilaisuuksiin, koska sinun pitää olla lähellä kotivessaa."

Kuulostaa tutulta, eikö? Näistä kuvailluista vaivoista vatsavaivainen tunnistaa kyllä itsensä.

Teoksen etu ei kuitenkaan ole siinä, että se luettelee KYLLÄ- ja EI-listat sallituista ruoka-aineista (minkä se toki tekee, hyvin selkeästi) ja antaa FODMAP-ystävällisiä ohjeita, vaan se, että siinä on 2 viikon ruokasuunnitelma. Eli jos olet juuri saanut diagnoosin, etkä tiedä, millä helpottaa oloasi, tässä on hyvä aloitus. Ohjeet sopivat myös Chronia tai colitis ulcerosaa sairastaville.

Ohjeet on lajiteltu ruokajakoihin (aamiainen, lounas, välipala, päivällinen jne) ja jokaisen kohdalla ne on lajiteltu vielä akuuttiin vaiheeseen sopiviksi (nämä ohjeet eivät sisällä FODMAPeja) ja kohtuullisesti FODMAPeja sisältäviin annoksiin. Kaiken kaikkiaan siis kelpo systeemi. Kahden viikon ajaksi on jokaiselle päivälle jokaiselle aterialle eri annos, joten näihin resepteihin ei kyllästy. 

Suosittelen todella lämpimästi etsimään kirjan käsiin. Kirjastoissa sitä tuntuu olevan, Sen voi tilata Adlibriksestä tai Cdon.comista (täältä edullisimmin). Suomalaisesta kirjakaupasta sen voi tilata, kenties löytyy jopa myymälästä paikan päältä.

Lopuksi haluan jakaa kirjasta suosikkireseptini, joka toimii aamupalana, välipalana tai iltapalana. Hyväksi todettu, siskojenkin hyväksymä. Ei sisällä FODMAP-aineksia lainkaan.


Tattariletut
8 lettua, 4 annosta
  • 4 isoa munaa
  • 2 ½ dl makeuttamatonta mantelimaitoa
  • ripaus merisuolaa
  • 2 ½ dl tattarijauhoa
  • 2 rkl kookosöljyä

1. Sekoita munat, mantelimaito ja suola. Lisää tattarijauho. Sekoita, kunnes taikina on tasaista.
2. Kuumenna lettupannu tai pieni paistinpannu. Lisää kookosöljyä niin, että se peittää ohuelti koko pannun.
3. Laita runsas desilitra taikinaa pannulle. Sekoita ja anna levitä tasaisesti pannuun.
4. Vähennä pannun lämpöä ja paista noin kaksi minuuttia, kunnes letun alapinta on kullanvärinen. Käännä lettu ja paista toista puolta noin minuutti.
5. Siirrä valmiit letut lämpimään, kun paistat loput letut. Tarjoile heti.
6. Letut voi tehdä myös etukäteen. Laita väliin leivinpaperia, niin ne eivät tartu toisiinsa. Ne säilyvät jääkaapissa noin 3 päivää tai pakastimessa kaksi kuukautta.



Etukäteen voin antaa vinkkinä, että tällä nestemäärällä taikina on aika tynkkyä. Voi siis vähentää jauhojen määrää hiukan tai lisätä nesteen  määrää. Jostain syystä näitä tehdessä myös käryää ja paljon (johtuneekohan kookosöljystä vai tattari/mantelimaitoyhdistelmästä, en tiedä), joten kannattaa avata ikkunaa tai pistää liesituuletin huutamaan tai ottaa suosiolla paristo irti palovaroittimesta. Olen myös säilyttänyt näitä jääkapissa yli 3 päivää, enkä pilalle huomannut menneen.

Näiden kanssa voi tarjoilla mitä vain. Kirja ehdottaa voita ja sitruunamehua, tai munakokkeli- tai kalkkunatäytettä. Itse rakastan näitä lorauksen vaahterasiirappia kanssa. Vaahterasiirappikin on FODMAP-ystävällinen, kun määrät pitää matalana (ohje on muistaakseni 1 rkl?).


Onko teillä jotain kirjavinkkejä suolistovammaisille?

torstai 12. marraskuuta 2015

Just IBS things

Kaikkihan tietävät nämä just x things -meemit? Eli vaikka just girly things: "Waking up to the sunlight". Ja kuvassa komeilee sänky ja auringonpaiste. No, vaikket tietäisikään, niin tämä tuo silti iloa: Tumblrista bongasin "Just IBS Things" -blogin, joka siis kuvaa meitä IBS-suolistovammaisia! Sieltä löytyy sellaisia helmiä kuin nämä:



Tässä muutama, lisää löytyy mainitsemastani blogista eli Just IBS Things . Tumblrista löytyy myös monia muita IBSään liittyviä blogeja, joten jos satut kyseistä portaalia käyttämään niin suosittelen katsastamaan.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ihania viestejä

Me ollaan täydellisen huonoja bloggaajia. Jos ihan rehellisiä siis ollaan. Siitäkin huolimatta, olemme saaneet ihania viestejä niin kommenttibokseihin kuin sähköpostiinkin. Kiitos niistä! Pyrimme vastailemaan heti kun huomaamme, mutta tuo sähköposti ei tosin kaikista aktiivisimmin ole tarkkailun alla, pahoittelemme siis, jos tuntuu, ettei viestiisi vastata. 

Viestejä saa kuitenkin aina laittaa, vaikka tosiaan kommenttina tai osoitteeseen suolistovammaiset@hotmail.com .

Heitelkää vaikka kysymyksiä tai ehdotuksia siitä, mistä haluaisitte lukea? Onko se ruokavaliosta, yleisestä elämästä, muiden ihmisten suhtautumisesta... Kysykää pois!