Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut ihmiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muut ihmiset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tule IBS:n vertaistapaamiseen!

Ensinnäkin pahoittelen lievästä hiljaiselosta täällä blogin puolella. Elämä on taas vaatinut oman osansa ja tekemistä on riittänyt. Ajatuksissa on blogi kyllä vierähtänyt, samoin mahdolliset postaukset. Sekä toki kaikki tätä blogia seuraavat!

Tätä hienoa aasinsiltaa pitkin mainostan tapahtumaa teille kanssaeläjilleni eli IBS:stä eli ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsiville. Crohn ja Colitis ry'n valtakunnallisilla kesäpäivillä tullaan ensimmäistä kertaa järjestemään vertaistapaaminen IBS-ihmisille. Toisin sanoen reilun tunnin mittainen jutustelutuokio IBS:stä, sen kanssa elämisestä, sen hoitokeinoista. Mukaan saa ottaa läheisen ihmisen, jos yksin tuleminen pelottaa. Minä olen vetämässä toisen verkkovertaisen kanssa tätä tapaamista, joten turhaan ei kannata jännittää. Jos ei itsestään halua puhua, voi tulla kuuntelemaan muita.


Ilmoittautuminen tapahtuu 11.4. mennessä CCryn sivujen kautta, täältä. Ja tosiaan, ei tarvitse olla CCryn jäsen, jotta voi osallistua tapaamiseen, eikä tarvitse osallistua kaikkina kolmena päivänä. Ilmoittautumislomakkeella valitset kohdat, joihin haluat osallistua. Tapahtuma itsessään on ilmainen, mutta mahdollisesta lounaasta tai illallisesta joutuu maksamaan, mikäli niille haluaa osallistua.

Vertaistapaamisen lisäksi suosittelen lauantaina olevaa "Täyttä elämää sairauden kanssa" -luentoa myös IBS:ää sairastaville, vaikka päivillä IBD:t ovatkin pääasiallinen kohde.

Toisin sanoen, mikäli asut Pohjanmaan suunnalla (taikka kauempanakin, Suomi on rajana!), tule ihmeessä keskustelemaan ja kuuntelemaan!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vertaistuki

On tainnut olla aikaisemminkin puhetta siitä, kuinka tärkeää vertaistuki loppupeleissä on. On helpottavaa päästä juttelemaan jollekin, joka tietää, kuinka hankalaa/raivostuttaa/masentavaa on elää toimimattoman vatsan kanssa. Moni ei-vaivainen ei jaksa kuunnella selostusta siitä, kuinka olosi on kuin ilmapallolla tai kuinka p*ska lentää, koska menit syömään vahingossa väärää ruokaa. Monesti taas toisen suolistovammaisen kanssa voi puhua asiasta ummet ja lammet.

IBS:lle löytyy yllättävän vähän vertaistukea netissä. Tai sitten on niin syvälle netin uumenissa, etten ole onnistunut kaivamaan sitä esille. Tämän foorumin olen löytänyt (sitä olen tainnut mainostaakin), mutta valitettavasti se ei näytä olevan hirveän aktiivinen. On siellä nyt tämän vuoden puolella kirjoitettua viestejä, mutta silti.

Nyt kuitenkin Crohn ja Colitis Ry on huomioinut tavallista enemmän meitä IBS-läisiä ja perustanut Facebookiin IBS-vertaistukiryhmän.

kuva Chron ja Colitis Ry:n Facebookista
Ryhmä löytyy täältä (se on suljettu, joten ulkopuoliset eivät pääse sitä näkemään), ja jäseneksi pääsee painamalla liittymisnappulaa ja kertomalla itsestään yhdelle ryhmän ylläpitäjistä. Näin siis vältetään feikkiprofiilit ryhmässä. Vielä tuolla on vähänlaisesti väkeä, mutta uskoisin sen kasvavan.

Eli sinne vaan!

(Tätä postausta ei ole toteutettu yhdessä Crohn ja Colitis Ryn kanssa, vaikka siltä saattaa vaikuttaakin.)

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Työskentely ja muuta löpinää

Puhun taas pitkästä aikaa lempiaiheestani eli työelämästä. Työelämästä on kiinnostavaa puhua jo vain sen takia, että se on iso osa suurimman osan ihmisistä elämää. Ilman työtä ei ole rahaa, ilman rahaa et pärjää. Kun jokin hankaloittaa työelämää, se väistämättä on mielessä päällimmäisenä.

Minähän periaatteessa työskentelen elintarvikkeiden kanssa, joten tällaiset vatsavaivat ovat erityisen häiritseviä. Kun vatsallasi on paha päivä, ei kauheasti huvittaisi liikkua elintarvikkeiden välissä. Vaikka tietenkin pidän huolta hygienista eikä meillä ole juuri pakkaamattomia elintarvikkeita, välillä iskee pieni jännitys. Entäs jos et esimerkiksi vain ehdi vessaan?

No, minullahan on helppoa loppupeleissä, kun kyse ei ole ruuanvalmistuksesta eikä tosiaan pakkaamattomista elintarvikkeista. Silti säälin niitä, joiden unelma-ala on ruuanlaitossa tai ruoka-aineiden valmistuksessa.
Meillähän on kolmas sisko, jonka unelma-ammatti on leipuri-kondiittori. Hänellä ei ollut aikaisemmin mitään, mutta nyt viimeisen vuoden sisään hänkin on alkanut oirehtia. Onneksi diagnoosi oli kuitenkin IBS eikä Petran IBD tai vastaava, mutta toisaalta ikävää, sillä mitään virallista hoitomuotoahan ei ole. Paska tuuri.

Tämä kolmannen sisaruksen "sairastuminen" sai miettimään, että tässäpä olisi jollekin geenitutkijalle loistava tilaisuus! Onhan se todennäköistä, että kaikilla saattaa olla jotain, mutta mielenkiintoista olisi selvittää, selittäisikö joku geenimutaatio kaikkien vammat. Itsehän epäilen äidinpuoleista linjaa, sillä ilmeisesti myös äidillämme on (ollut) vastaavia vaivoja ja samoin äidinäidillämme. Kauhulla toisaalta odotan, siirtyykö tämä omille lapsilleni tulevaisuudessa. 

Suolistovammaisuutta ei ole kauheasti tutkittu, koska onhan kyseessä varsin uudet vaivat ja taudit, jotka ovat osittain kaiken tämän teollistuneen ruuan ynnä muiden huonontuneiden elintapojen aiheuttamaa. Tuskin näistä sairauksista ja vaivoista muuten kärsisivät lähinnä länsimaalaiset pullamössöihmiset.
Pitäisi saada enemmän ihmisiä tutkimaan vaivojen ja sairauksien aiheuttajia sekä niiden mahdollisia perinnöllisyystekijöitä. Mutta ketä kiinnostaa, kun sairaus tai vaivat eivät ole kiinnostavia ja ns. mediaseksikkäitä?


|| kirjoittaja pidättää oikeuden valitukseensa, sillä kärsii kirjoitushetkellä antibioottikuurin aiheuttamasta ripulista

lauantai 20. joulukuuta 2014

Mä tuun kohta, käyn vaan vessassa ensin... Eli suolistovamma ja ihmissuhteet

Paskamaisin juttu suolistovammasa (pun intended) on sen vaikutus ihmissuhteisiin, etenkin alkuvaiheessa, kun et tiedä mikä vaivaa. Kuinka moni jaksaa odotella ihmistä, jonka pitää hypätä vessassa moneen otteeseen tai jolla meneekin viisi minuuttia pidempään lähtöön, kun on vain pakko käydä vessassa ennen lähtöä? Tai kuinka moni jaksaa kutsua mukaan ihmistä, joka kuitenkin kieltäytyy lähtemästä paikkaan X? Niinpä niin...

Monelle suolistovammaiselle sosiaaliset tilanteet tuovat paineita. Haluat lähteä muiden mukaan, kun porukka keksii yhtäkkiä lähteä reissuun, muttet uskalla, koska et tiedä vatsasi toimintaa. Olette kaverin kanssa keskellä shoppailureissua, kun tajuat, että vatsasi ilmoittaa itsestään. Ylipäänsä vatsasi saattaa pitää sinut kotona monta viikkoa, kun mikään ei vain luista.

Fight or flee -metodi pätee todella paljon suolistovamman kanssa. Joko taistelet sitä vastaan, etkä luovu sosiaalisesta kanssakäymisestä, tai sitten lukittaudut kotiisi, etkä astu ulos muuta kuin kauppareissuja ja töitä varten, Ei siis mikään ihme, että iso osa suolistovammaisista sairastaa myös masennusta.
Diagnosoimattomalla suolistovammaisella on vielä hankalampaa: Ei mitään syytä jättää väliin mitään, eikä kukaan usko kuitenkaan. Et voi (et kehtaa) kertoa, miksi et uskalla lähteä mukaan. Muut helposti tuomitsevat ja lopulta jättävät kutsumatta mukaan. Yksin jättäminen ei tee hyvää kenellekään.

Itse kuulun niihin, joiden ihmissuhteet menivät päin helvettiä, kun aloin kärsiä vatsastani. Koulu oli onneksi lopuillaan, joten poissaoloja ei tullut siltä osin. Koska puoli vuotta pelkästään opiskelin, ei työelämäkään kärsinyt. Mutta en lähtenyt mihinkään. Kieltäydyin monista pippaloista, seurallisista tilaisuuksista ja pian pelkästään tapaamisista. Iso osa opiskelijakavereista karsiutui pois. Kiinassa ollessani minut jätettiin pian porukan ulkopuolelle, koska en lähtenyt mihinkään ihmisten kanssa (tai niin he ainakin asian näkivät). Kiinan jälkeen eristäydyin entisestään, ne vähätkin tuttavat karsiutuivat pois ja parisuhde kärsi kaikista eniten. Olin ärtynyt, kipeä ja sulkeutunut. Kaikki oikeastaan vain sen takia, etten tiennyt mikä vaivasi.

Diagnoosin saaminen helpotti tilannetta, koska samalla opin hallitsemaan vatsaanikin. Pian uskalsi taas lähteä muiden mukaan, ja läheisimmille ihmisille pystyi kertomaan suoraan, miksei pysty juuri nyt lähtemään mukaan. Helvetti helpotti, ja parisuhdekin alkoi voida paremmin.
Iso osa noiden parin vuoden aikana (ennen diagnoosia siis) kaikonneista ihmisistä ei kuitenkaan koskaan palannut takaisin elämään. Ihan toisaalta syystäkin, koska siinä pystyi erottelemaan ihmiset: Kenen kanssa oikeasti haluaa olla tekemisissä ja kenen ei. Koska esim. Kiinan reissulta jäi paljon paskan makua suuhun, en aio pitää yhteenkään siellä tutustumaani ihmiseen yhteyttä. 

Suosittelen avautumaan läheisimmille ihmisille suolistovammasta, jotta kenenkään ei tarvitse kärsiä yksin. Suosittelen myös käymään diagnosoitavana, jos vatsa haittaa elämää, koska tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa. Ei ole kenenkään etu tuhota tärkeimpiä ihmissuhteita.